torstai 23. elokuuta 2012

Uusi kausi, uudet kujeet

Nyt on kesät kesitty ja lomat lusittu, nyyh! Aika siis ottaa itseään niskasta kiinni. Tai no, niin olen ainakin tässä pari viikkoa yrittänyt. Ainakin näin niinkuin foodwise. Kunhan kerään tarpeeksi rohkeutta kasaan¨ja tokenen flunssasta, tutustun lähellä sijaitsevaan kuntosaliin. Yikes. Kuulema Suomessakin on sellainen konsepti kuin Xtravaganza, eli kuntosalit pullukoille, mutta valitettavasti niiden sijainti on turhan haastava. Yksi siellä, toinen täällä, matkustaminen veisi liika aikaa ja kun liikkumisesta on itsen niin helppo laistaa, niin jäisi salilla käyminen ihan täysin. Läheinen kuntosalikeskusyhtymä, mikä nyt onkaan, tarjoaa aikamoisen valikoiman eri jumppatunteja, ja niin ainakin väitetään, että siellä on myös sopivia aloittelijoille. Hoppas att.

Koska minusta ei ole karppaajaksi, en edes aio yrittää Atkinsia tms. Sen sijaan yritän käyttää järkeä ja syödä monipuolisesti, mutta kuitenkin välttäen "pahoja" hiilareita, eli vaaleita jauhoja, sokeria jne.. Välillä kuitenkin tulee pastaa tai riisiä syötyä, mutta vähemmässä määrin kuin ennen.

Tämän päivän syömiset:

1 pss Elovena kaurapuuroa omena-vadelma-mustikka
1 muki teetä

2 jälkiuuninappia päällä: beceliä, juustoa ja graavilohta

iso pala kurkkua
1 tomaatti
tammenlehväsalaattia

1dl keitettyä tummaa riisiä
300g chilillä kuorrutettua lohta
kantarellikastike runsaalla sipulilla ja valkosipulilla

muutama starburst karkkipala, kun matkalta nyt sattui jäämään >.<

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Tympäsee

Jalka on vieläkin paksu kuin pallokala, eikä tässä tunnu vielä olevan mitään järkeä päivittelyn kanssa. Syöminen kun on koko ajan samanlaista kuin aiemminkin. Salaattia ja smoothieita eri muodoissa... Kunhan tämä jalka tästä tokenee niin ehkäpä sitten tämä bloggaaminen saa paremmin tuulta alleen... Tosin 3 viikon kuluttua pääsee taas piikin alle...  Josko vaikka varautuisi jollain antibioottikuurilla sitä ennen... BLAAH!!!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Päivän mussutukset

Aamu:
n. 5dl marja-smoothie

Lounas:
samat täytetyt paprikat kuin eilen illalla

Päivällinen:
iso salaatti: tomaatteja, salaattia, kurkkua, fetaa, öljyä ja 3 kanan rintapalaa

Juomat:
kahvia kermalla, vettä, kivennäisvettä


Päivän liikkuminen:
töissä ravaamista, tatuointipöydällä kärvistelemistä ja sen jälkeen klenkkaamista kotiin...
Ehkä muutaman päivän kuluttua sitä voisi uskaltautua ton crosstrainerin kyytiin... Jalan voinnin niin salliessa--- Enpä olisi tajunnut, että tatuoinnin ottaminen ottaa näin koville!!! Näitä kun on jo muutana, niin on ehtinyt tottumaan! Mutta tää jalkapöydän jomotus ja turvotus on ihan uutta.... Ei se mitän kuukauden kuluttua jatkuu.... Nyt lähinnä vain mietin miten tulen pärjäämään töissä.

maanantai 28. toukokuuta 2012

28.5.2012 Ruoka ja liikunta

Lounas: 
  • 3 palaa Real-leipää
  • oltermannia
  • kultakalkkunaa
  • beceliä
  • puoli rasiaa miniluumutomaatteja

Päivällinen:
  • 2 täytettyä punaista paprikaa:
  • n. 125g sika-nauta -jauhelihaa
  • herneitä
  • kukkakaalia
  • papuja
  • porkkanaa
  • mozzarella -juustoa

Iltapala
  •  2 palaa Real-leipää
  • oltermannia
  • kultakalkkunaa
  • beceliä
  • kurkkua

ja yksi aski apteekin salmiakkia. mmmm, suolaaa :p~~
juomaksi tänään on mennyt pepsi maxia, vettä ja lime-verigreippi-light-limua.


Päivän liikunta:
40 minuuttia Dance centralia, harjoittelu ja helppo-tasolla.

1. Tekosyy

Monesti olen yrittänyt laihduttaa, yhtä monesti olen siinä epäonnistunut. Olen hyvin kärsimätön ja yksikin takapakki saa minut ratkeamaan totaalisesti.Viime vuodet paino on, vaatteista päätellen, pysynyt suht samassa, mutta puntarille en suostu. Liian masentavaa... Jossain välillä 100-110 se pyörii. Puntarille sitten joskus...

Tämänkertaista laihdutusrupeamaa ajattelin kokeilla eri tavalla kuin yleensä. Ensinnäkin pitämällä siitä blogia ja toivottavasti löytämällä vertaistukea blogimaailmasta. Olenkin jo lisännyt useita blogeja lukulistalleni. Bloggaamisesta muutenkin on tullut minulle tärkeä harrastus. Tämän blogin pidän kyllä toistaiseksi anonyyminä. On ehkä helpompi olla totuudenmukainen, kun ei anna itselleen kasvoja.

Yritän myös uutta asennetta tällä kertaa. Olen aina ollut kärsimätön, etsinyt pikareittejä laihdutukseen. Mutta kun pikayrityksetkään eivät ole onnistuneet ajattelin kokeilla "harjoitus tekee mestarin"-linjaa. Kokeillaan ensin tapaa millä olen aloitellut juoksemista. Hiljaa hyvä tulee, vuorotellen kävelyä ja juoksua.

Yksi syy siihen miksi olenkin päässyt näin huonoon kuntoon ja lihavaksi, on se, että koululiikunta oli aina yhtä kiusaamista ja tuskaa, vaikka olinkin kouluaikoina normaalipainoinen. Se aika on saanut minut vihaamaan liikuntaa. Nyt yritän oppia löytämään urheilun jotenkin...

Urheilun kannalta blogin äkillinen aloitus tulee huonoon saumaan. Olen huomenna menossa tatuoitavaksi, joka tarkoittaa vähintään viikon taukoa urheilemisessa. Katsotaanpa mitä tästä nyt sitten tulee....